Seis kapinointi
Kotimaakunnassani on alkanut kapinointi Kontiorannan varuskunnan lakkauttamisesta. Velloo jopa kapinaliike, joka vaatii sotilaspassien lähettämistä takaisin ja kuntaliitosten ehdotonta kieltämistä. Mistä tässä on kyse?
On kyse siitä, että aikanaan Kontiolahden kunta ei tehnyt mitään varuskunnan eteen. Pyydettiin vain rahaa, veroja ja varuskuntaa pidettiin lypsylehmänä. Yli 10 vuotta sitten lakkautuksesta puhuttiin eka kertaa. Syynä oli homeiset ja huonoon kuntoon päässeet kasarmit. Kunnasta vaadittiin niitten korjaamista pikaisesti tai... Jo silloin ajattelin, että kaikki ei ole fiksua. Olisi pitänyt kunnanpäättäjien sanoa: hei me korjataan rakennuksia ja annetaan apua. Tuolla kädenohjennuksella olisi saatu valtio myötämieliseksi ja sidottua esimerkiksi erilaisilla sopimuksilla sidotua siihen, että varuskuntaa ei lakkauteta ja supisteta ennen vuotta 2020. Mutta ei. Kunnanisiä kiinnosti enemmän ampumahiihtostadionin kunnostaminen. Siihen on uponnut muutaman kasarmin edestä rahaa ja silti se ei tuota kuin kerran vuodessa hiukkasen tuloja ja rutkasti tappiota. Ja sama lyspämimien jatkuu lähikuntiin. Joensuun veronmaksajat osallistuvat 850.000 e ampuhiihtokisojen sponsorointiin. Nekin rahat olisivat olleel tarpeen vaikka omien homekoulujemme kunnostamiseen.
Ja sitten kaiken huippuna tämä kuntauudistuskiihkoilu. Jos ottaa laskimen käteen ja ynnää (siis politiikot eivät tunne koko laitetta) huomaa että Pohjois-Karjalan kuntamäärä on kaavaillun 3 sijasta vieläkin liian suuri. Pitäisi nyt maan hallituksella olla rohkeutta tehdä päätökset loppuun asti. Siirrytään suoraan provinssi-ajatteluun. Koko maakunta yhden suuren "megavaltuuston" alle ja alueelliset osavaltuustot itään, pohjoiseen, läntiseen ja eteläiseen Pohjois-Karjalaan. Tuo "megavaltuusto" päättäisi koko provinssin äyristä, maankäytöstä, kaavoituksesta ja koko maakuntaa koskevista hankkeista ja alueelliset pikkuvaltuustot koulutuksesta, sairaanhoidosta ja vanhustenhuollosta. Vain tuolla ajatelulla saadaan verorahat riittämään ja saadaan selviä säästöjä. Ja ihan ekasi pitäisi nykyinen kuntalaki muuttaa siten, että 5 vuoden turva kuntaliitosten yhteydessä työpaikoissa ja palkoissa puretaan. Joensuullakin on jo nyt 1 kaupunginjohtaja ja 3 entistä kunnanjohtajaa palkkalistoilla. Pomoporras kasvaa ja suorittavaporras on heitetty syrjään, koska useimmat heistä ovat olleet määräaikaisessa työsuhteessa.
Jos kerran uudistetaan, tehdään se kunnolla ja loppuun asti.
PS: olen reservin luutnantti ja omaan vahvan maanpuolustustahdon. Sen ylläpitoon en tarvitse varuskuntaa.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Aika raikasta tuuletusta kunnanisien toilailuista, lyhytnäköisyydestä, toiminnasta yleensä.
Rakenteet tulee uudistaa kunnissa ja maakunnissa kestavälle pohjalle. Varuskunnat eivät aluepolitiikkaa kuntia varten, vaan puolustusta, tarvitaanko niitä nykyään vanhan mallisina on tärkeä olennainen kysymys, jonka asetit, - tuskin tarvitaan.
Kun tuo toilailu ei ole mitään ainutlaatuista .esim nykyistä vekaranjärven varuskuntaa suuniteltiin alunperin iittiin mutta se kaatui siihen kun nuukatkunnanisät eivät suostuneet maksamaan vesija viemäri johtoja.
Olen suuren ihmetyksen vallassa seurannut Kontiolahden ja koko maakunnankin toimia Pohjois-Karjalan Prikaatin asiassa.
Varuskunnan lopettaminen on ollut esillä suurinpiirtein 20 vuotta - tosin niin on ollut monen muunkin varuskunnan.
Prikaatin nettisivuiltakin on voinut aikapäiviä lukea, että PKARPR kouluttaa varusmiehiä vain alueellisten joukkojen käyttöön, ei siis sekä operatiivisiin että alueellisiin joukkoihin, kuten muut jalkaväen joukko-osastot. Tästä olisi pitänyt voida tyhmemmänkin lukea, että jos aluepolitiikka ei ratkaise, tai prikaatia kehitetä esim. kunnan myötävaikutuksella, kuten Jukka Tuunanen kirjoittaa, loppuu PKARPR ensimmäisenä.
Kun nyt sitten prikaatin ja varuskunnan lakkauttaminen sanotaan selvällä suomen kielellä, saamme tietää mm, ettei mitään vaihtoehtoisia suunnitelmia ei ole kunnassa voitu tehdä päätöstä odotettaessa.
- Ei ole voitu tehdä mitään varasuunnitelmia, sanoo kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mika Kuusela YLEn mukaan.
Onko kyse ajan vaiko ajatusten puutteesta?
Mutta nyt käydään vastaiskuun: passit palautetaan, yllyttää maakunnan ykköslehden päätoimittaja.
Asiasta lisää:
http://yle.fi/alueet/pohjois-karjala/2012/02/kontiolahdella_jannitetaan_...
päätoimittaja oli varmasti sillä hetkellä liian herkässä tilassa. Kukaan suomalainen tuskin palauttaa sotilaspassinsa muuten kuin pakon edessä (= kuolleena). Olemme niin suuressa velassa edellisille sukupolville, ettei kymmenenkään varuskunnan lakkauttaminen vie passia - ei ainakaan minun povesta.
Seppo Turunen!
Juuri näin; uskon että kunhan Karjalaisen päätoimittaja hivenen tointuu, tulee mieleen muitakin tapoja ilmaista mielipiteensä.
Hänelle ei ole ehkä vielä tullut mieleen, että passin palauttaminen on vertauskuva raskaasta häpeärikosaikeesta, aikeesta kansalaisen maanpuolustusvelvollisuuden ja sotilaan erityisen taisteluvelvollisuuden täyttämättä jättämisestä.
Paitsi edellisille sukupolville olemme velkaa myös tuleville. Siksi tarpeen vaatiessa...
parhain terveisin
Veikko Luomi
Tästä velasta puheen ollen; armeijan velvollisuus on puolustaa Suomea EU:ta VASTAAN. On se jo nähty, mikä rosvojoukko siellä juonittelee.
Kiitoksia erittäin valaisevasta tekstistä miten verorahoja käytetään.
Voi olla vaikeata pysäyttää kapinointi kas kun varjopresidentti Väyrynenkin kertoi tulevansa paikan päälle maanantaina.
Jonkun vitsin mukaan Paavo, kun hävisi Saulille, ryhtyy varjopresidentiksi ja vetää jalasmökin Mäntyrannan tuntumaan. Nyt kuitenkin selvisi, että matkustelu pitkin maata on eläkeläislipuilla halpa vaihtoehto.
En muuten palauta sotilaspassiani, vaikka ilmavoimien teknillinen koulukin saa ilmeisesti lopetuksen / siirron.
Kuuntelin eduskunnassa hallituspuolueiden johtavien poliitikkojen puheita. Nyt he avoimesti myöntävät, että suurkunnat eivät tuo säästöjä! Silloin on syytä miettiä, että mitä sitten kaiken runttaamisen takana on, jos säästöjä ei saada? Minäpä kerron:
Ensiksi totean, että tilastot ovat lahjomattomia. Niiden todistusvoimaa ei voida kiistää. Tilastoista selviää, että kaikkein tehokkaimmin toimivat keskikokoiset kunnat/kaupungit. Kaikkein huonoimpia tässä suhteessa ovat suuret kaupungit. Säästöjä ei siis tule.
Suuret kuntayksiköt ovat myös byrokraattisempia, kuntalaisen vaikutusmahdollisuudet ovat pientä kuntaa vähäisemmät. Esimerkiksi entisessä Valkealan kunnassa oli ennen koulunjohtajan ja kunnanjohtajan välissä yksi virkaporras. Nyt niitä on kolme. Paljon puhuttuja hallintohimmeleitä on suuren kunnan sisällä enemmän kuin pienessä.
Jos siis perimmäinen tarkoitus on saada kustannussäästöjä, niin mistä niidä saadaan? Ainoa vaihtoehto on palvelujen karsiminen. Sen jälkeen voidaan kysyä, että mistä niitä suuressa talousalueen kokoisessa kunnassa karsitaan? Vastausta ei tarvitse pitkään miettiä: palvelut karsitaan reuna-alueilta ja keskitetään yhteen paikkaan.
Seurauksena on siis palvelujen alasajo maaseutukuntien alueilta. Näin on tapahtunut Kouvolassa ja Salossa, jotka ovat Virkkusen mallin mukaisia suurkuntia. Näin tulisi tapahtumaan koko maassa.
Syksyllä valittavat kuntien ja kaupunkien valtuustot tekevät päätökset kuntaliitosten puolesta tai vastaan. Siksi tulevat kunnallisvaalit ovat kansanäänestys lähipalvelujen puolesta tai niitä vastaan.
Näyttää kuitenkin siltä, että jo sitä ennen Virkkusen paperi heitetään roskiin.
Sen jälkeen ensimmäisenä tehtävänä on järjestää sairaanhoito aivan uuteen kuosiin. Muut palvelut hoituvat hyvin kaikenkokoisten kuntien toimesta.
Pakosti tulee mieleen se että kuinka paljon valtion tukiaisia ollaan hukutettu tähän rumbaan.
Juuri enempää et voisi olla metsässä!
Ouluun liitetään 2013 alussa jo tehdyillä päätöksillä,Haukipudas,Yli-ii, Kiiminki ja Oulunsalo. Mitä tapahtui.
Nykyisen 4kaupunginjohtajan lisäksi vihreille perustettiin 5 apulaiskaupunginjihtajanvirka, joka täytettiin etuajassa jo ennen liittymistä, ettei uusi valtuusto pääse sotkemaan asioita!
Liittyvie kuntien virkamiehet nauttivat 5vuoden koskemattomuus suojaa. Ja vaikka tehtäväkuvat muuttuisikkin, niin palkkaedut ovat turvattu.
Lisäksi kaikkien liittyvien kuntien työntejöiden palkat harmonisoidaan?!
Niinpä tietysti kalliimman palkkaluokan mukaiseksi, jotta näin sitä mennään!
Sinä olet naivi tai sitten EU-idealisti ks. alla kommenttini.
Kuntien yhdistäminen ei myöskään takaa sitä että sen jälkeen raja-alueilla asuvilla olisi yhtään lyhyemmät matkat kunnan palveluihin vaikka asuisivatkin viereisen kunnan rajan läheisyydessä.
Enemmänkin kyse on hieman toisenlaisista poliittisista rakenteista joiden tulisi mahdollistaa sen mihin terveyskeskuksiin nämä pääsevät.
Mikä takaa sen että suuremmalla kunnalla riittää yhtään enempää varoja koko laajan alueen palvelujen ylläpitoon kuin pienemmän kunnan pienemmän alueen ?
Kun katsotaan suomen suurimpien kuntien byrokratiaa ja vertaa sitä pienempiin niin mielestäni näyttää siltä että suuremmissa on suhteellisesti asukasmääriin sitä enemmän.
Tälläisia nämä uudistukset ovat toisilla on lailla suojattu tulevaisuus, toisilla toisella lailla määrätty pakkosiirto, jotkut saavat sentään kenkää tai voivat erota vapaaehtoisesti.
Jukka,
sen verran kritiikkiä ampumahiihtoasiaan että meneillään oleva maailman cup toi yksin Venäjältä 3000 kävijää (torstai-maanantai). Jättävät muuten alueelle eri pisteisiin 1,5...2 MEUR. Lisäksi tv-porukat (noin 50 hlön lauma tulee jo hyvissä ajoin ennen kisoja). Lisäksi muunmaalaisia pärevasullinen. Näkyvyys (Kontiolahti ja Joensuu) yli 100 miljoonalle tv-katsojalle livenä ja vuodesta toiseen. Mainosalan yrittäjänä osaat varmaan arvioida onko sitä oikeasti hyödynnetty esim. investointien saamiseksi Joensuun seudulle. Vuosittain stadionilla pidetään noin 30 kilpailua ja ympärillä on 300 hlön talkooporukka (kannoin osani noin 10 vuotta). Meidän Kaisa Mäkäräinen äänestettiin vuoden urheilijaksi (myös Mari Laukkanen Enosta on stadionin kasvatteja). Muutapas Jukka AH-stadionin historia työpaikoiksi ja verotuloiksi. Minä olen sen pari kertaa tehnyt. Suurin ongelma on, että tulot jakaantuvat noin 300:n toimijalle (osa aivan 1 hlön yrityksiä) ja sen takia tarvitaan seutukunnallista elinkeinopolitiikkaa. Joensuu saa suurimman hyödyn. Taistelimme valtavasti, että saimme MM-kisät (2015). Mutta väitän, että panokset tulevat reilusti takaisin ei yksin Joensuun seudulle vaan koko Suomelle. Meillä on ainutlaatuinen laji Suomessa, jolle saimme jo toiset MM-kisat (edelliset 1999). Pitäisikö nyt tämäkin moderni elinkeinopoliittinen tahko polkea suonsilmään. Mitä mieltä olet Jukka?? Ainakin tällä kolikolla on toinen puoli.
Tätä samaa ongelmaa raavitaan myöskin Helsingissä oikeastaan. Tuoko Guggenheim sijoitetut rahat takaisin? Ihmisten mielestä ei tuo.
Jokainen turisti on maakunnalle tärkeä. Se tietää työapaikkoja ja verotuloja. Ja vieläpä palvelualalle, missä jalostusarvo on korkea. Tiedätkö Jukka paljonko Joensuu on panostanut 26 vuoden aikana ah-stadioniin ja tapahtumiin/ vuosi. Minä tiedän ja se on vuotta kohden niin pieni summa, ettei sitä ilkeä sanoa. Mutta verotuloja se on tuonut, joilla sitten pitäisi hoitaa nuo mainitsemasi asiat.Urheilu voi olla pienessä maakunnassa myös elinkeinopolitiikkaa...Ja moni yritys saa juuri sen lisätulon mikä riittää kannattelemaan vuodesta toiseen..No, jokaisella on mielipiteensä ja sitä kunnioitan.
Siinähän mielikuvitukseton ja osin tietämätön mainosmies. Vuoden 2015 kisoja tulee seuraamaan kymmeniä ellei satoja miljoonia televisiokatsojia. Saksassa ampumaurheilu on suosituin talvilaji. Ampumahiihtäjä Magdalena Neuner on Saksan suosituin urheilija ja viime vuonna palkittu parhaana urheilijana.
Jukka Tuunanen kirjoittaa asiaa ja avaa ihan todellisen keskustelunaiheen, jota kovasti vältellään joka puolella Suomea. Se aihe on yhteiskunnan varojen lypsäminen. Blogin kuvaus voisi olla vaikkapa Keski-Pohjanmaalta, 80.000 asukkaan maakunnasta, joka ei pärjää omillaan. Ns. maakuntaisät puuhamiehinä.
Eräs suurtapahtuma sielläkin, Kaustisen Kansanmusiikkijuhlat, on ajanut itsensä konkurssiin, vaikka sinne on syydetty miljoonia yhteiskunnan tukea. Samalla po. festivaalin "kävijöistä", joita organisaatio sanoi olevan noin 100.000, tehtiin aikanaan tutkimus. Se kertoi tästä (MARKKA-AJAN) 4,2Mmk:n budjetin 3 päivän tapahtumasta (joka sai 630.000 valtionapuja per vuosi) seuraavia tunnuslukuja:
A) Festivaalibudjetti oli 4,2Mmk
B) Yksi vieras käytti lippuihin keskimäärin 200-260mk.
C) "Kävijämääräksi" ilmoitettiin 100.000, mutta lipun ostaneita "vieraita" olikin 38.000kpl (ihmeellistä).
Ja nyt pimeyden ytimeen:
JOS 38.000 "vierasta" käyttää 200mk lippuihin, niin 38.000 x 200mk = 7.600.000mk eli tuloja tulisi budjettiin nähden lähes tuplasti.
JOS tulot lasketaan "kävijämäärän" mukaan, niin 100.000 x 200mk = 20.000.000mk, mikä ylittäisi ilmoitetun festivaalibudjetin viisinkertaisesti:
Mihin ihmeeseen tätä valtionapua oikein tarvitaan?
Tuunanen on aivan oikeassa siinä, että taskulaskin ja peruskoulun matematiikka eivät poliitikoilla ole hallussa.
Pentti, mitä siitä on jouensuulle hyötyä jos on miljoonia katselijoita kisoilla. Uskon että ei se tuo turismia maakuntaan lisään. Eri asia jos samalla reissulla teeveeporukat tekevät ohjelmaa kolilta ja ruunaan koskilta ym.
Oletko itse mennyt itävaltaan tai saksaan urheilukisojen televisioinnin takia?
Tuosta stdionista sen verran että nuo on vain hetkellisiä huippuja mutta mitä se stadion tuottaa muulloin?
Kyllä Pohjois-Karjalassa on yksi varuskunta oltava. Jos KarJP Kontiorannassa suljetaan, niin avataan PKarPsto Ylämyllylle.
Uudellamaallakin on oltava yksi varuskunta. Dragsvikin ja Santahaminan varusmiehet voivat muuttaa Kirkkonummen Upinniemeen (Obbnäs på det andra inhemska). Santahaminaa tarvitaan uusille tsadilaisille ja Tammisaaren kasarmit voidaan palauttaa turvasäilöksi.
NÄMÄ 200 MILJOONAN SÄÄSTÖT OLISI SAATU TOSI HELPOSTI ULKOMAAN AVUSTUKSISTA ILMAN MITÄÄN VAHINKOA KENELLEKÄÄN!
Ei se mitään että Kontiovuoren varuskunta lakkautetaan. Lähellä on korvaava varuskunta. Petroskoissa, ja iso onkin.
Hyvä kirjoitus Jukka!
Samanlaista suhmurointia nähtiin kun Rovaniemen maalaiskunta ja kaupunki yhdistettiin, 58 000 ihmisen kaupunki sai 75 kunnanvaltuutettua. Yhdistämisillä ei tee mitään, jollei suoritusta tehdä loppuun asti ja keskustan valtaa murreta.
http://kansojenherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/97230-kuntauudistus-on-vas...
Tuossa katsaus Rovaniemestä ja Kemistä
ÖÖ siis käsitäkö että se panostus ampumahiihtokisoihin tuo enemmän verotuloja tänne kuin mitä kisoihin on sijoitettu?
Rahaa saadaan siis moninverroin ampumahiihtoturistien ja kisavieraiden kukkarosta.Nytkin on hotellit lähes täynnä ja 2015 kisoissa vielä enemmän.Ja ne kestävät viikon.
Samoin kymmenet miljoonat katsovat lähetyksiä ja jokunen jopa saattaa tänne tulla katsomaan muulloinkin miten hullu kansa täällä asuu oikein..
Eri asia jos ei mitään saataisi takaisin niin sitten voisi valittaa. Mutta tuossa ei ole siitä kyse vaan tuottaa vielä enemmän rahaa tänne kuin mitä on panostettu. Ja sillä rahalla sitten voi jatkossa tehdä jotain hyödyllisempää tässä kaupungissa.
Varuskunnasta. Ihan yhtä hyvin Joensuu olisi voinut korjauttaa ne Kontiorannan homehtuneet(siis ei niistä homeessa 31 rakennuksesta ole kaikki)rakennukset tuolla logiikalla koska täällähän suurin osa Kontiolahdella asuvista ja työskentelevistä käy kaupoissa ja tuovat veroeuroja tänne eivätkä Kontiolahden pienelle kirkonkylälle.
Samoin vuosien saatossa varusmiehet ovat tänne Joensuuhun ravintoloihin ja muualle jättäneet varmasti kymmeniä miljoonia euroja eivätkä niinkään Kontiolahdelle.
Ja hometaloja ei kyllä korjauteta niin kuin moni luulee jos ovat pahasti saastuneet niin ei niitä voi korjata vaan pitää purkaa. Kaivaa maakin alta koska homeitiöt ovat sielläkin ja rakentaa kokonaan uusi.Joskus edes tämä ei riitä poistamaan altistusta vaan uudestakin rakennuksesta löytyy homeitiöitä.
Siksi esimerkiksi Poliisi ja Oikeustaloa on käyttökiellossa, tontti ja rakennus myyty purettavaksi pois ja uutta rakennettavaksi tilalle.
Ja nykyään rakentaminen on todella kallista että ei sitä niin vain tehdä sitäkään.
Ja mitä minä tiedän urheiluseuroja niin jokainen taitaa jollain tavalla saada jonkinlaista avustusta kunnilta. Ei aina niin isoa mutta kuitenkin. Ja myös Veikkaukselta saa moni tukea ja veroeuroja nekin on tavallaan.Oli kysessä sitten esimerksiksi futis tai lätkäseura tai vaikka muu urheilukerho..
En itse ole mikään sotahullu mutta armeija kyllä Itärajan, maanpuolustuksen kannalta olevan tärkeimmän maarajan, suojelemiseksi ja mahdollisen hyökkäyksen torjumiseksi Pohjois-Karjalan Prikaatia ei pitäisi lakkauttaa. Perinteistä puhumattakaan.
Dragsvik. Fy fan. Ruotsalaisia merirosvojako ne siellä torjuu?
Ymmärrän Kontiorannan puolesta protestoivia, mutta sotilaspassin palauttaminen on mielestäni sotilasvalan hengen vastainen teko. Vala on vannottu isänmaan puolustamiseksi väkivaltaista hyökkäystä kohtaan ja sen tulee pitää kaikissa olosuhteissa.
Jos kuntien pitäisi lähteä korjaamaan valtion (ja Senaatin) omistamia kiinteistöjä niin ollaan kyllä totisesti väärillä jäljillä (minun mielestäni).
Täysin samaa mieltä!
Enkä muutenkaan ymmärrä bloggaajan Kontiolahtea varuskunta-asiassa koskevaa arvostelua.
Itse kävin armeijan juuri Kontiorannassa, Sissikomppaniassa, 11 kuukautta. Tehokas, pieni armeijan koulutusyksikkö.
Sen lakkauttaminen on mielestäni huonoa alue- ja maanpuolustuspolitiikkaa.
Tunnen myös Joensuun Poliisi- ja Oikeustalon taustoja jokseenkin hyvin. Miten Joensuu on osallistunut talon korjauksiin?
Ei se kunnalle kuulu sillä he eivät omista kiinteistöjä, eivätkä niissä tapahtuvaa toimintaa. Se kuuluu valtiolle.
Kunta on vain ja ainoastaan pieni julkishallinnollinen yksikkö valtioon verrattuna, ja sen rahoitus perustuu viime kädessä Suomen valtion, eli Eduskunnan, säätämään lainsäädäntöön. Kunnan syyksi ei oikeastaan voi tätä asiaa laittaa, rahoituksen varuskunnan ylläpitoon ja kunnostamiseen olisi pitänyt tulla Suomen valtiolta, eli sinulta, minulta, naapureiltamme sekä yrityksiltä.
Sen mitä sanoit "taskulaskin säästämisestä" niin sanoisin näin yli 10 v työkokemuksella - tosin yksityissektorin puolen yritysjärjestelyistä - että "mitä isompi on toiminnon kokonaisuus, sitä vähemmän toiminnon rationaalisuus hahmotetaan käytännössä" - puhumattakaan "todellisesta" vastuun kantamisesta. Järkeviin ja käytännöllisiin ratkaisuihin voi pystyä vain ja ainoastaan sellainen henkilö, joka tuntee paikalliset olosuhteet ja tarpeet perin pohjin.
Päätöksenteon, johtamisen siirtäminen kauemmaksi kentältä johtaa pikemminkin virheellisien ja ei-käytännöllisien päätöksien lisääntymiseen, sillä joustavuus ja tilannekohtainen herkkyys katoaa matkalla "jättivirastohelvettiin".
En ole milloinkaan yksityissektorin puolella nähnyt tai edes kuullut, että jokin investointi ja/tai fuusio/yhdistyminen olisi saavuttanut "alkuperäisen" suunnitelman mukaiset ja tavoitellut synenergiaedut, kuten "kahdenkertaisen toiminnon" poistamisen edut. Syynä on lyhyesti se, että oikeudellista muotoa tiivistämällä et saa vähennettyä työnmäärää - puhumattakaan yhdistämisen aikaan saamia ongelmia eri kulttuurien yhteen törmäämisestä, eli eri yrityksien tai julkisyhteisöjen toimintatapa kulttuurien yhteensovittamista ei oppikirjoissa opeta eikä myöskään toteudu käytännössä helposti!
Tarvitsemme paljon ympäri Suomea varuskuntia, että kaikki nuoret miehet, naiset, lievästi vammaiset, lättäjalkaiset, sokeritautiset yms., joiden käytettävyyden isänmaan puolustamiseen on tähän mennessä ylenkatsottu, voivat oppia puolustamaan Suomea.
Ei kai kukaan sotilaspassilla puolusta maataan? Ihan hyvin joutaa antaa pois. Soveltuvuussuositukset ym. merkinnät ovat passissa lähinnä huvittavia nykyaikana. Paino, pituus ym. ominaisuudetkin ovat ehkä hieman kokeneet hmm... entropiaa.
Mutta. Todellinen syy kapinamielialaan täällä maakunnassamme on se, ettei sen tasa-arvoinen kohtelu päätöksissä ole valtiovallan vahvimpia prioriteetteja. Olimme pitkään Kuopion alamainen "perspektiivitön syrjäseutu", josta kansanedustaja ja maaherra Esa Timonen meidät nosti läänin asemaan. Sitten valtiovallan laatikkoleikit veivät läänin ja monia virastoja ja palveluita kaikkosi Savoon, tai etelään. Maakuntana olemme saaneet jämät valtiovallalta, kun ministerit ovat lobanneet kotialueittensa keskuksiin mm. Metsäinstituutin, joka oli ehdolla Joensuuhun. Tiepiiri on viety, verohallinto pääosin, jne. en kaikkea muista.
Kun vielä suuria teollisuustyöpaikkoja on kadonnut (Perlos, UPM, Pankakoski, Outokumpu, Kiteen Puhos Board), rakennemuutos on koetellut kovasti tätä seutua. Mutta lyötyä on tietysti helpompi lyödä lisää, kun on valmiiksi maassa ja näinä kylminä aikoina se tuntuu olevan ministereille "maan tapa".
Meinaatko että muut Suomen kunnat tekevät paljon enemmän niissä olevien varuskuntiensa eteen ?
Samalla tavalla nekin ovat rahastusautomaatteja kuntiensa isännille.
Mitä tulee kuntajohdon määrään niin ei kuntien määrän vähentäminen ollenkaan varmasti vähennä niissä olevien johtajien määriä.
Käyppä läpi vaikka Espoon tai Helsinkin byrokratiat.
Kouvola ja aikaisemin kouvolan seutu ovat kyllä tehneet utin varuskunnan eteen ainakin investointeja . viimeisin näistä on tuo helikoktereiden huoltohalli jonka vuokrasi käyvään hintaan patrialle huoltoja vastaan.
"Ja sitten kaiken huippuna tämä kuntauudistuskiihkoilu. Jos ottaa laskimen käteen ja ynnää (siis politiikot eivät tunne koko laitetta) huomaa että Pohjois-Karjalan kuntamäärä on kaavaillun 3 sijasta vieläkin liian suuri."
Jos herra Tuunanen osaisi edes käyttää laskukonettaan hän saattaisi päätyä lopputulokseen että kustannusrakenteeltaan tehokkain kunta on sellainen jossa asuu n. 15 000 asukasta. Katsoin tilastot mm. maamme tehokkaimmista aluesairaaloista ja taisivat Forssa ja Iisalmi olla kärjessä. Yksikään isomman kaupungin sairaaloista ei päässyt kärkeen.
Keskittämisideologia on syntynyt idioottien pääkopassa.
Laitakko ne tilastot tänne niin vaikutus on paljon parempi =)
Tässä olisi ainakin aluesairaaloiden vertailun tulokset:
http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/aluesairaala+parjaa+pienuudella/a...
"Suomen tehokkaimmat aluesairaalat, kuten Forssa ja Iisalmi, säästävät miljoonia euroja kuntalaisten rahoja.
THL:n tuoreiden tilastojen mukaan Forssan seudun kunnat maksavat tehokkuuden ansiosta erikoissairaanhoidon kuluja jopa 120 euroa vähemmän asukasta kohti kuin väestörakenteeltaan vastaavat kunnat. "
Kiitoksia oli erittäin mielenkiintoinen juttu. Mainostit tuota Forssaa ja tsekkasin sen sairaalan hoitoalueen ja se näyttää olevan sama kuin tuleva "Suur-Forssa" joten sen suuntaan se ei muuttuisi.
Helsingissäkin Töölön kaupunginosa pitäisi tuon 15.000 henkilön kaavan mukaan jakaa neljään osaan, Kallio kolmeen jne. (Kotikorttelissani asui yli 1000 ihmistä aikoinaan!)
Kuitenkin siellä syntyeenä sanoisin, että, hyvin hoidettu liitos Helsinki, Vantaa, Espoo, Kauniainen jne. olisi suotavaa. Siinä vain pitäisi miettiä näitä veroäyrijuttujen hoitoja esim. köyhän Vantaan ja rikkaan Kauniaisen sovittamiseksi yhtälöön, jotta turhia kärhämiä ei synny eturistiriidoista.
Muutenhan siellä elellään jo nyt kuin yhdessä isossa kylässä, esim. työmatkoja ristiin rastiin, ja käytetään paljon mm. pääkaupungin kulttuuripalveluja.
"Olisi pitänyt kunnanpäättäjien sanoa: hei me korjataan rakennuksia ja annetaan apua. Tuolla kädenohjennuksella olisi saatu valtio myötämieliseksi"
Tuossa on jotain perin kummallista.. jotain niin poskettoman outoa ajattelua ja nöyristelyä ettei tule asioista mitään.
Vähän samoin kuin tämä provinssi-ajattelu.. Eikö sen samaisen logiikan mukaan päätösvalta kannattaa luovuttaa EU:lle niin se olisi kaikista kustannustehokkainta?
Ja mielellään tietysti EU voisi luovuttaa päätösvallan pankeille niin se vasta olisikin kustannustehokasta..voi perhana muuten,niinhän on jo käynytkin ja täällä me vain pelleillään mitättömien asioiden kanssa ja perusteluna "taloudelliset realiteetit". Hauskaahan tämän on,kun ihmiset eivät tunnut tajuavat edes todellisia taloudellisia realiteetteja vaan höpisee mitä naurettavimpia juttuja asiasta..
Tässä on kyse siitä että kokoomus laittaa mieluummin 1100+ miljoonaa Afrikan mustaan aukkoon velkarahaa kuin 65 miljoonaa niihin varuskuntiin. Vain tästä on kysymys.
Lisää porinaa pyttyyn. Luettavaksi:
http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Kommentoi 44 kommenttia